Kaupunkien ja hyvinvointialueen roolit sekoittuvat helposti

05.02.2025

Suomessa tehtiin historiallinen uudistus sote- ja pelastuspalveluiden siirtyessä hyvinvointialueiden vastuulle vuoden 2023 alusta. Uudenmaan erillisratkaisun myötä Vantaa siirtyi yhteiseen hyvinvointialueeseen yhdessä Keravan kaupungin kanssa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue poikkeaakin merkkittävästi muista hyvinvointialueista siinä, että sen muodostaa vain kaksi kuntaa. Vertailuna voi mainita Varsinais-Suomen hyvinvointialueen, jonka muodosti 27 kuntaa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa poliittisen päätöksenteon kannalta? Aluevaaleissa valittiin aluevaltuustoon 69 aluevaltuutettua Vantaan ja Keravan kaupungeista. Vaaleissa reilusti suurempi Vantaa rohmaisi itselleen 60 valtuutettua. Lisäksi jo kaupunginvaltuutettuina toimineista 48 sai itselleen uuden valtuutetun viitan. Jo toiminnan alusta alkaen on käynyt selväksi, että aluevaltuutetuille on jäänyt hyvin epäselväksi se, kenen asiaa aluevaltuustossa ajetaan. Aiemmin sote-lautakunnassa käsiteltyjä oman kunnan asioita tulikin ryhtyä käsittelemään laajemman hyvinvointialueen asioina. Vaikeimpia ovat varmasti olleet ne hetket, kun kaupungin ja hyvinvointialueen etu on ollut ristiriidassa. Erityisesti nyt, kun hyvinvointialuetta uhkaa arviointimenettelyyn ajautuminen, eikä rahaa ole kunnolla edes lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen, on monelle varmasti tullut vaikeuksia kumartaa toiseen suuntaan. Sillä kaikkihan tiedämme mitä silloin tekee sille toiselle puolelle. Ja velkainen Vantaa ottaa varmasti jokaisen euron minkä irti saa.

Hyvinvointialueen tehtävänä on kuitenkin huolehtia hyvinvointialueen asukkaiden sote- ja pelastuspalveluista. Tasapuolisesti ja kotikunnasta riippumatta. Tämä on siis kaikkien nykyisten ja tulevien aluevaltuutettujen syytä myös pitää mielessä. Riippumatta siitä, asuuko Vantaan itä- vai länsipuolella tai Keravalla, tulee kaikilla olla tasavertaiset mahdollisuudet saada hyvinvointi- ja pelastuspalveluita. Tämä ei tällä hetkellä toteudu. Länsi-Vantaa on altavastaajana lapsiperheiden palveluvalikoimassa ja Kerava menetti oikomishoidot. Korson suunnalla ensihoitoa heikennetään. Terveyspalveluiden keskittäminen Tikkurilaan tulee voimistamaan tätä kehitystä. Vantaan perintönä suuri osa ikääntyneiden ja lastensuojelun palveluista on keskittynyt Itä-Vantaalle. Vastakkainasettelua tulee politiikassa välttää, mutta nyt olisi aika jokaisen aluevaltuutetun ja sellaiseksi haluavan miettiä, haluaako ajaa koko hyvinvointialueen asiaa vai omien piiriensä etua. Itselleni tämä on täysin selvää.