Tikkurilan suuri hyvinvointikeskus olisi toiveiden täyttymys

25.01.2018

Vaula Norrena vaati Vantaan SanomissaTikkurilan sote-keskuksen tuomista kuntalaiskeskusteluun Ymmärrän hyvin Norreran huolen koskien päätöksenteon viemistä kauas kuntalaisesta, sekä pelkoa liittyen mainittujen alueiden terveysasemien lakkauttamiseen.

Samassa yhteydessä tulisi kuitenkin yrittää asettua oikeasti kuntalaisen asemaan ja miettiä mikä olisi oikeasti paras ratkaisu.

Tuleva maakuntauudistus sekä sosiaali- ja terveyspalvelu -uudistus tuo julkisen palveluntuottajan rinnalle yksityisen sektorin. Tämän uudistuksen tarkoituksena on nopeuttaa palvelun saantia sekä tehostaa niukkojen resurssien käyttöä. Samalla myös kunnan vastuu palveluiden järjestämisestä tulee siirtymään maakunnalle.

Norreran esittämät luvut sekä pelot koulujen tai päiväkotien korjaamatta tai rakentamatta jättämisestä eivät kuitenkaan ole millään tavalla realistiset. Soteuudistuksen jälkeen kunta on ensisijaisesti vastuussa varhaiskasvatukseen ja sivistykseen liittyvistä palveluista. Näiden hyvä ylläpito tulee olemaan Vantaan tärkein tehtävä jatkossa.

Se, että Tikkurilaan suunnitellaan suurta sotekeskusta, on parasta mitä vantaalainen voi toivoa. Tällaiseen keskukseen voimme kuntalaisina saada parhaat asiantuntijat ympäri maakunnan, sekä myydä tämän keskuksen palveluita Uudenmaan maakuntahallinnolle. Tämä olisi myös tulevaa rakennetta ajatellen paras sijainti. Suurin kilpailija kun on Helsinki ja silloin tällainen keskus tulisi olemaan jossain Etelä- ja Pohjoisesplanadin välimaastossa.

Pelon lietsonta ja uhkakuvien luominen eivät kuulu vastuulliseen politiikkaan. Kuntalaisena ja aktiivisena poliittisena toimijana kannan itse vastuuni siitä, että tehdään realistisia päätöksiä ja suunnitelmia, joilla haetaan parasta ratkaisua kuntalaisen kannalta.

Tulevaisuudessa soteuudistuksen jälkeen meillä on enemmän voimavaroja ja panoksia keskittyä juuri näihin asioihin, joita Vaula Norrena pelkää vähennettävän. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois kuntien vastuulta, voimme oikeasti keskittyä sivistykseen ja kulttuuriin sekä ennaltaehkäisevään toimintaan.

Julkaistu Vantaan Sanomissa 25.1.2018