Blogi

 

Venäjän käynnistämä sota Ukrainaa vastaan on järkyttänyt syvästi. Erityisesti lapset ja muut heikommassa asemassa olevat tulevat olemaan tämän sodan suurimpia kärsijöitä. Olen päättänyt lahjoittaa tämän vuoden aluevaltuustopalkkioni Ukrainan lasten auttamiseksi. Lahjoituskohteen päätän lahjoitushetkellä sillä perusteella, että tuki menee...

Äänten tarkastuslaskenta on tehty ja 272 ääntä riitti tällä kertaa paikkaan aluevaltuustossa. Kiitos kaikille minulle äänensä antaneelle. Tulos vetää nöyräksi ja samalla se antaa myös vahvan tuen valtuustoon lähipalveluiden puolesta tehtävälle työlle. Perussuomalaiset sai Vantaa-Kerava alueella kahdeksan valtuutettua. Löydät kaikki valtuutetut...

Kävin vastaamassa ja avaamassa ajatuksiani eri vaalikoneissa. Vastauksiin pääset alla olevista linkeistä klikkaamalla.

Tulevan Vantaa-Keravan hyvinvointialueen toimintaa ohjaavana ydinideana tulee olla palvelun käyttäjän kokema korkea laatu. Nykyisellään alueella on suuria haasteita palvelun saatavuudessa, oli sitten kyse lääkäriin pääsystä, mielenterveyspalveluista tai ikääntyneen ympärivuorokautisesta hoivasta. Ongelmia on myös saadun palvelun laadussa, oikea...

Monituottajamallissa yksityinen ja kolmas sektori on mukana tuottamassa sote -palveluita hyvinvointialueella. Tämä mahdollistaa kustannustehokkaan ja kattavan palveluverkon sekä innovaatiotoiminnan.

Perussuomalaisten Uudenmaanpiirin hallitus on hyväksynyt minut ehdokkaaksi Vantaan-Keravan hyvinvointialueen vaaleihin. Otan ehdokkuuden innolla, mutta nöyränä vastaan.

Maailmalla on nostettu esille lisääntynyt huoli pölyttäjähyönteisten vähenemisestä. Huoli on vakava, sillä 75% viljelykasveista on riippuvaisia pölyttäjistä. Arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia pölyttäjistä on sukupuuton partaalla. Tärkeimpiä syitä katoon ovat hyönteisten elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos.